Kauneushoitola Lxry Beauty

Lxry Beauty:ssa asiakkaita palvelee ammattitaidolla SKY-CIDESCO -kosmetologi Jenni.

Olen markkinoinnin tradenomi ja työskennellyt asiakaspalvelutehtävissä vuodesta 2002 alkaen, viimeisimpänä myymälän esimiehenä.

Kosmetologiksi valmistuin vuonna 2015 Espoon Omniasta. Opintojen yhteydessä suoritin kosmetologien kansainvälisen CIDESCO -tutkinnon, ja osan työharjoittelusta tein Espanjan lämmössä.

Perustin oman kauneushoitolan heti valmistumisen jälkeen maaliskuussa 2016 ja koen tärkeäksi kuulua Suomen Kosmetologien Yhdistykseen. Asiakkaat voivat luottaa olevansa osaavissa käsissä.

Nautin suuresti työstäni kosmetologi yrittäjänä ja haluan kehittyä työssäni, siksi koulutan itseäni jatkuvasti. Kauneudenhoitoala kehittyy vauhdilla, joten on erittäin tärkeää seurata alaa ja hakea lisää oppia.

Oma suosikkihoito on ehdottomasti Lash Lift -ripsien kestotaivutus, johon olen panostanut paljon. Olen suorittanut useita lisäkoulutuksia ulkomaita myöten, testannut eri tuotemerkkejä ja treenannut paljon! Koen että se on minun palvelu jossa olen parhaimmillani ja rakastan tehdä näitä muutoksia sekä nähdä asiakkaiden ihastuneita ilmeitä kun he huomaavat miten upeita tuloksia on mahdollista tehdä! 

Rakastan myös erilaisia hemmotteluhoitoja. Työskentelen yksin joten saan rauhoitettua hoitolan hoidon ajaksi. Hoitohuone on kynttilän valossa tunnelmallinen, taustalla soi rentouttava ja rauhoittava musiikki. Pyrin siihen että rentouttavien hoitojen aikana ei puhuttaisi, jotta asiakas saa nauttia hetkestä, rentoutua, antaa sykkeen laskea. Joskus jopa nukahtaa. Se tunne kun nouset kasvohoidosta tai muussa rentouttavasta ja tiedät rentoutuneesi yleensä jopa paremmin kuin kotona levätessä, se on parasta! Tykkään eniten myös itse käydä rentouttavissa pitkissä hoidoissa.

Edustan Lappeenrannassa ranskalaista Mary Cohr ammattikosmetiikka –sarjaa. Käytän Mary Cohrin ihania tuotteita kasvohoidoissa ja myyn tuotteita kotihoitoon sekä opastan tuotteiden käytössä.

Olen avannut myös verkkokaupan, josta löydät lähes kaikki hoitolassa myytävät tuotteet. Voit tilata tuotteita verkkokaupasta suoraan kotiin tai hakea noudolla hoitolalta. Tai ihan vaan tutustua tuotteiseen ennen ostopäätöstä.

Toivotan sinut tervetulleeksi hoitoon ja ostoksille!

Koulutukset:

  • Omnia, Kosmetologi -tutkinto
  • Omnia, Kosmetologien kansainvälinen CIDESCO -tutkinto
  • Marabella, Ripsienpidennykset
  • Alexandria, Sokerointi
  • Sharp Brows, Microblading
  • SeeBeauty, Volume webinar
  • Long Lasting Beauty, Kestopigmentointi
  • Ruthie Belle, Lash Lift, Lash Lamination, Lash Botox
  • SB Lux, Lash Lift
  • Innovation Beauty, Lash Lift
  • Ruthie Belle, Brow Lift
  • Diamond Beauty, All About Brows
  • InLei, Brow Bomber
  • InLei, Brow Up Masterclass
  • Inlei, Lash Filler
  • London Lash, So Henna Masterclass
  • Marina Belik, Working with the tint
  • Marina Belik, Brow Lamination
  • ColorX -kestopigmentoinnin poistokoulutus, LLB
  • Royal Beauty, Lash Lift Prep
  • Kuumakivihieronta ja intialainen päähieronta, lisäkoulutus
  • Vuonna 2024 suoritan töiden ohessa Yrittäjyyden ammattitutkinnon 

       + paljon muita pieniä lisäkoulutuksia ja maahantuojien ja uusien hoitojen koulutuksia jatkuvasti! 

CIDESCO -tutkinto on arvostettu kosmetologin kansainvälinen tutkinto.