BIomikroneulaus

Biomikroneulaus syväkosteuttaa, kirkastaa ihoa, puhdistaa ihoa, silottaa ryppyjä ja kiinteyttää.

Medikaalinen biomikroneulaus on uusi, kivuton ja turvallinen hoitomenetelmä, joka neulaa tehoaineet syvälle ihoon. Biomikroneulauksen miljoonat pienet neulat jäävät ihoon aktivoimaan, uudistamaan ja kiinteyttämään sen eri kerroksia 48–72 tunnin ajaksi.

Sertifioitu biomikroneulaus toteutetaan perinteisten metallisten neulojen sijaan hyödyntäen puhtaan meriveden tai makean veden piipitoisista sienistä eristettyjä pienen pieniä sponge spicule -neulasia, jotka läpäisevät ihon monista eri kulmista sen pintaa rikkomatta. Hoitoa suositellaan kahden-neljän hoitopakettina, mutta jo yksikin hoito antaa hienoja tuloksia. Hoitokertojen välissä pidetään muutaman viikon tauko, riippuen ihon laadusta. Sarjahoidolla saadaan tehokkaat ja pitkäkestoiset tulokset!

Mikäli sinulla on perussairauksia/ autoimmuunisairaus tai jatkuva lääkitys etkä ole varma voidaanko hoito tehdä, ota yhteyttä ennen varausta. Hoitoa ei tehdä jos iho on vaurioitunut iho tai allergioita kasvojen alueella.

Jos sinulle on tehty syvävaikutteinen tehohoito, olisi hyvä pitää noin kuukauden tauko ennen biomikroneulausta.

Lue lisää täältä.

Biomikroneulaushoito, joka kirkastaa ja tasoittaa ihon sävyä. Hoito auttaa häivyttämään pigmenttimuutoksia ja tukee ihon luonnollista uusiutumista täysin ilman happoja tai invasiivisia toimenpiteitä.

Luonnolliset Spongilla-mikroneulat muodostavat miljoonia mikroskooppisia kanavia ihon pintaan, mikä tehostaa aktiivisten ainesosien imeytymistä syvempiin ihokerroksiin. Hoidon jälkeen iho on heleämpi, tasaisempi ja sävyltään kirkastunut. Sopii kuivalle iholle, herkälle iholle, rasvoittuvalle ja sekaihoille.

  • Parantaa ihon rakennetta
  • Tasoittaa ihon sävyä
  • Silottaa ja uudistaa ihoa
  • Häivyttää melaniinia

Suositellaan 2-3 viikon välein 2-4 hoidon sarjana.

Biomikroneulaushoito erityisesti akneen, aknearpien ja rasvoittuvan ihon hoitoon. Sarjan luonnolliset Spongilla-mikroneulat aktivoivat ihon uusiutumista ja luovat miljoonia mikroskooppisia kanavia, joiden kautta vaikuttavat aineet pääsevät syvälle ihoon.

Hoidon aikana ihon kuollut solukko irtoaa, talineritys tasapainottuu ja tulehdusreaktiot rauhoittuvat. Iho puhdistuu sisältäpäin ja saa raikkaamman, tasaisemman sävyn. Sopii rasvoittuvalle, sekaiholle ja kuivalle ja herkälle iholle.

  • Avaa huokoset
  • Vähentää tulehdusta
  • Häivyttää aknearpia

Suositellaan 2-3 viikon välein 2-4 hoidon sarjana.

Biomikroneulaushoito, joka kosteuttaa, rauhoittaa ja vahvistaa kuivaa sekä herkkää ihoa. Hoito palauttaa ihon luonnollisen kosteustasapainon ja suojaa sen rakennetta ulkoisilta rasituksilta.

Luonnolliset Spongilla-mikroneulat tehostavat kosteuttavien ja ravitsevien aineiden imeytymistä syvälle ihoon. Tuloksena on pehmeämpi, joustavampi ja selvästi elinvoimaisempi iho. Sopii kuivalle, herkälle ja sekaiholle.

  • Kosteuttaa ja ravitsee ihoa
  • Vahvistaa orvaskeden tyvisolukerrosta
  • Palauttaa ihon suojabarriäärin

Suositellaan 1-2 viikon välein 2-4 hoidon sarjana.

Biomikroneulaushoito, joka kohdistuu ihon ikääntymisen merkkeihin: juonteisiin, veltostumiseen ja kimmoisuuden heikkenemiseen. Hoito aktivoi ihon omat uudistumisprosessit ilman verta, kipua tai kemiallisia ärsyttäjiä.

Luonnolliset Spongilla-mikroneulat kuljettavat tehokkaat peptidit ja kosteuttavat aktiiviaineet syvälle ihoon, stimuloiden kollageenin ja elastiinin muodostumista. Tuloksena on näkyvästi kiinteämpi, elinvoimaisempi ja sileämpi iho. Sopii kuivalle, herkälle, rasvoittuvalle ja sekaiholle.

  • Ikääntymistä ehkäisevä vaikutus
  • Silottaa juonteita
  • Kiinteyttää ja kohottaa ihoa
  • Parantaa ihon kimmoisuutta
  • Uudistaa ja muotoilee ihoa

Suositellaan sarjahoitona 1-2 viikon välein 2-4 hoidon sarjana.

Mary Cohr erikoiskasvohoidot

Mary Cohrin kasvohoito; uudistava, hoitava, kirkastava ja kaunistava kaikille ihotyypeille. Ihosta tulee tasaisempi, pehmeämpi, säteilevä ja tasasävyinen.

Erityisen hyvä karhealle ja samealle iholle, pigmenttihäiriöihin ja ikääntymisen merkkeihin.

Alkupuhdistus, syväkuorinta PHA- ja fytiinihappojen avulla, kasvohieronta ihoa uudistavalla voiteella, ihoa korjaava ja rauhoittava naamio, decolleteen hieronta sekä hoitovoiteet.

Huomaat jo yhdestä kerrasta muutoksen, mutta parhaan tehon saat sarjahoitona 1krt vko x 3. Lisähoidot -10%.

Mary Cohrin hyaluronihappohoito aikuiselle iholle, kiinteyttämään, kohottamaan ja täyttämään juonteita sekä kosteuttamaan.

Alkupuhdistus, kaksoiskuorinta, kiinteyttävä hieronta, Precise Lift -täsmäkohotus juonteille, kiinteyttävä kasvo- ja dekolteenaamio sekä hoitovoiteet.

Kesto n. 50min. Loistava hoito kiinteytykseen ja kosteutukseen, iholle kerrostetaan hoitotuotteet.

Parhaan tehon saat sarjahoitona 1krt vko x 3. Lisähoidot -10%.

Mary Cohrin kasvohoito muokkaa kasvojen lihaksia palauttaen takaisin nuorekkaat piirteet. Hoito aktivoi nestekiertoa poistaen turvotusta ja pehmentäen ryppyjä ja juonteita.

Kasvojen puhdistus, entsymaattinen kuorinta, nestekierron stimulointi, lihasten stimulointi, hieronta eteerisillä öljyillä, elvyttävä naamio ja hoitovoiteet. Hoidossa käsitellään koko kasvot, myös silmänympärysalue.

Suositellaan sarjahoitona 1-2 krt / vko, 3-4 vkon ajan. Voit myös valita Express hoidon.

CatioLift hoidon sarjahoidot 2-8 kertaa, kerran viikossa.

Kasvojen puhdistus, nestekierron stimulointi, lihasten stimulointi, hoitovoiteet. Kesto n. 30min.

lash lift ja brow lift

Tule kanta-asiakkaaksi!

Kun käyt säännöllisesti niin pääset kanta-asiakkaaksi ja saat palvelut edullisemmin, myös lisäpalvelut!

Kun edellisestä meillä tehdystä Lash/ Brow Lift hoidosta on alle 8 viikkoa voit varata ajan kanta-asiakas hinnalla! 🙂

Kanta-asiakas osio löytyy erikseen ajanvarauksesta.

 

Lash Lift – ripsien kestotaivutus ja kestovärjäys, sopii myös herkkäsilmäisille. Kestotaivutus kestää ripsissä noin 4-8 viikkoa ja se kasvaa vähän kerrassaan pois.

Tulethan taivutukseen puhtailla silmillä. Vedenkestävää meikkiä ei ole suositeltavaa käyttää saman päivän aikana.

Ikäraja 16v. 

Meiltä voit ostaa myös kotihoitoon tarkoitut tuotteet, joilla hoidat ripsiäsi!

Kanta-asiakkaille oma hinta! 🙂

Lash Lift – ripsien kestotaivutus ja kestovärjäys sekä kulmien kestovärjäys ja siistiminen vahalla.

Tulethan taivutukseen puhtailla silmillä. Vedenkestävää meikkiä ei ole suositeltavaa käyttää saman päivän aikana.

Ikäraja 16v.

Lash Lift – ripsien kestotaivutus ja kestovärjäys sekä kulmien värjäys hybridiväreillä ja siistiminen vahalla.

Hybridvärivalikoima on laaja ja kaikkia värejä voidaan sekoitella keskenään. Hybridvärit värjäävät myös ihoa saaden näin näyttävämmän lopputuloksen.

Tulethan taivutukseen puhtailla silmillä. Vedenkestävää meikkiä ei ole suositeltavaa käyttää saman päivän aikana.

Ikäraja 16v.

Sisältää kulmien käsittelyn, värjäyksen hybridiväreillä ja siistimisen vahalla. Kesto noin 3-6 viikkoa. Käsittelyn voi uusia 5-6 viikon kuluttua. Hybridvärit mahdollistavat myös hyvin vaalean lopputuloksen. Värivalikoima on laajempi kuin kestoväreissä.

Ikäraja 16v.

Kulmien kotihoitoon suosittelen kosteuttavaa ja ravitsevaa kulmien hoitoainetta. Lady Lash&Brow lift -hoitoseerumi 14,90€, hoidon yhteydessö 13€.

Brow Lift -kulmien laminointi ja ripsien kestovärjäys.

Kulmien kotihoitoon suosittelen kosteuttavaa ja ravitsevaa kulmien hoitoainetta.

Ikäraja 16v.

Ripsien kestotaivutus ja kulmien laminointi, sisältää kulmien ja ripsien kestovärjäyksen ja kulmien siistimisen vahalla.

Tulethan taivutukseen puhtailla silmillä. Vedenkestävää meikkiä ei ole suositeltavaa käyttää saman päivän aikana.

Kulmien kotihoitoon suosittelen kosteuttavaa ja ravitsevaa kulmien hoitoainetta. Hoidon yhteydessä vain 13€, normaalisti 14,90€.

Ikäraja 16v.

ripset ja kulmat

Ripsien ja kulmien värjäys kestovärillä sekä kulmien muotoilu vahalla. Tulethan värjäykseen ilman ripsiväriä.

Ikäraja 16v.

Kulmien värjäys kestovärillä ja muotoilu vahalla. Ikäraja 16v.

Ripsien värjäys kestovärillä ja ripsien hoitoaine. Tulethan värjäykseen ilman ripsiväriä.

Ikäraja 16v.

Hybridväri on sekoitus kestovärejä sekä hennavärejä. Värin kesto karvassa jopa 3-6vk sekä ihossa 3-8pvä, oikeanlaisella kotihoidolla. Sisältää kulmien muotoilun vahalla.

Ikäraja 16v.

Hybridväri on sekoitus kestovärejä sekä hennavärejä. Värin kesto karvassa jopa 3-6vk sekä ihossa 3-8pvä, oikeanlaisella kotihoidolla. Sisältää kulmien muotoilun vahalla.

Ikäraja 16v.

Kädet ja kynnet

Elli työskentelee pääsääntöisesti torstaisin, myös mahdollisesti muina iltoina ja joskus viikonloppuisin.

Geelivahvistuksella saadaan parempi kesto myös heikoimmille kynsille. Geelilakkaussävyjä on valittavana huikea määrä. Jos ajallisesti ehtii niin voidaan sisällyttää pieniä koristeluita.

Sisältää koneellisen manikyyrin ja kynsien ja kynsinauhojen siistimisen sekä kynsinauhaöljyn ja käsivoiteen. Kesto noin kolmesta viiteen viikkoon.

Lue lisää täältä.

Geelilakkaussävyjä on valittavana huikea määrä. Sisältää myös erilaiset koristelut kuten kuviot, glitterit, chrome, ranskalainen lakkaus yms.

Peel-off geelilakkaus kestää kynsissä 7-10 päivää, osalla jopa 2 viikkoa tai pidempäänkin, ja sen voit itse poistaa kynsistä. Loistava esimerkiksi loman ajaksi tai juhliin, jos et esimerkiksi töiden puolesta voi pitää geelilakkauksia jatkuvasti. Kestävämpi kuin kynsilakka, ja yhtä upea kuin geelilakka!

Saat mukaasi ohjeet ja appelsiinipuutikun lakkauksen poistamiseen. 

Kylpy, kynsinauhojen hoito sekä kynsien muotoilu, vahvistava kynsilakka ja hieronta käsille.

Käsien kuorinta, kynsinauhojen hoito sekä kynsien muotoilu, vahvistava kynsilakka, naamio ja hieronta käsille.

Jalat ja geelilakkaus

Tarvittaessa vanhan geelilakan poisto koneellisesti, kynsien sekä kynsinauhojen siistiminen, geelilakkaus ja jalkavoide.

Vain terveille kynsille, lakkausta ei tehdä jos on epäilys kynsisienestä.

Ikäraja 16v.

koristelut +10€

Jalkakylpy, tarvittaessa vanhan geelilakan poisto koneellisesti, kynsien sekä kynsinauhojen siistiminen, geelilakkaus, jalkavoide ja jalkojen hieronta.

Vain terveille kynsille, lakkausta ei tehdä jos on epäilys kynsisienestä.

Ikäraja 16v.

koristelut +10€

Jalkakylpy, kuorinta, kovettumien poisto, kynsien leikkaus, kynsinauhojen hoito, hieronta sekä jalkavoide. Ei sisällä lakkausta.

Kosmetologin suorittama pedikyyri terveille jaloille, vaativampaan jalkahoitoon ja jos on epäilys kynsi/jalkasienestä suosittelen jalkojenhoitajaa.

 

Sisältää vanhan geelilakkauksen poiston tarvittaessa.

Koristelut +10€

Geelilakkauksen ikäraja 16v. ja se tehdään vain terveille kynsille, lakkausta ei tehdä jos on epäilys kynsisienestä.

Hemmotteleva jalkahoito.

Jalkakylpy, jalkojen kuorinta, kovettumien poisto, kynsien leikkaus, kynsinauhojen ja ongelmakohtien hoito, jalkanaamio, hieronta kuumilla kivillä, sekä hoitovoide. Ei sisällä lakkausta.

Kosmetologin suorittama pedikyyri terveille jaloille, vaativampaan jalkahoitoon ja jos on epäily kynsi/jalkasienestä niin suosittelen jalkojenhoitajaa.

Sisältää vanhan geelilakan poiston.

Koristelut +10€

Geelilakkauksen ikäraja 16v. ja se tehdään vain terveille kynsille, lakkausta ei tehdä jos on epäilys kynsisienestä.

Geelilakan poisto varpaan kynsistä koneellisesti, kynsien leikkaus ja siistiminen, hoitava lakkaus ja jalkavoide.

Dermalux led -valohoito

Dermalux Flexillä on medikaalinen CE-sertifikaatti aknen, ihon paranemisen, psoriaksen ja kivun (lihakset ja nivelet) hoitoon. Lisäksi sillä saavutetaan kosmeettisia hyötyjä pigmenttimuutosten ja punoituksen hoitoon. Nopeuttaa paranemista esteettisten hoitojen jälkeen.

Sopii myös herkälle iholle, ruskettuneelle iholle ja voidaan tehdä ympäri vuoden. On kivuton, turvallinen ja tehokas. Pitkävaikutteiset tulokset! Aallonpituudet valitaan ihon ja valitun hoidon mukaisesti. 

LED -hoito sopii lähes kaikille, esteet hoidolle liittyvät yleensä valoyliherkkyyteen/ valoherkkiin lääkkeisiin.

Lue lisää täältä.

 

 

Sopii myös herkälle iholle, ruskettuneelle iholle ja voidaan tehdä ympäri vuoden. On kivuton, turvallinen ja tehokas. Pitkävaikutteiset tulokset! Aallonpituudet valitaan ihon ja valitun hoidon mukaisesti. 

Kasvohoito: alkupuhdistus, kuorinta, LED -valoterapia, naamio ja hoitovoiteet.

Sopii myös herkälle iholle, ruskettuneelle iholle ja voidaan tehdä ympäri vuoden. On kivuton, turvallinen ja tehokas. Pitkävaikutteiset tulokset! Aallonpituudet valitaan ihon ja valitun hoidon mukaisesti. 

Kasvohoito: alkupuhdistus, kuorinta, LED -valoterapia, kasvojen ja niska-dekoltee hieronta, naamio ja hoitovoiteet.

Sopii myös herkälle iholle, ruskettuneelle iholle ja voidaan tehdä ympäri vuoden. On kivuton, turvallinen ja tehokas. Pitkävaikutteiset tulokset! Aallonpituuden valitaan ihon ja valitun hoidon mukaisesti. Voidaan hoitaa myös muuta kuin kasvojen ihoa.

Valohoito: alkupuhdistus, LED -valoterapia ja hoitovoiteet. Kesto noin 35min.

Suositellaan sarjahoitona.

Dermalux LED -hoitoa suositellaan sarjahoitona 6-12 kertaa riippuen ihon tarpeista.

Varaa ensimmäiseksi hoidoksi joko Dermalux LED -kasvohoito tai Dermalux LED -valohoito.

Sarjahoitohinnasto (1-2 krt viikossa)

2.-4. hoidot -10%

5.-9. hoidot -15%

10.-12. hoidot -20%

Alennus tulee automaattisesti kassalla.

Voit varata sarjahoidot myös soittamalla!

Päänahka/ kädet/ jalat/ vatsa/ selkä. Sisältää 20 min. LED -valohoidon. Parhaan tuloksen saavuttamiseksi suositellaan sarjahoitoa 1-2 kertaa viikossa. mm. psoriasis, atopia, palovammat, kirurgisten toimenpiteiden jälkihoitona.

Dermalux LED -hoitoa suositellaan sarjahoitona 6-12 kertaa riippuen ihon tarpeista.

 

Sarjahoitohinnasto (1-2 krt viikossa)

2.-4. hoidot -10%

5.-9. hoidot -15%

10.-12. hoidot -20%

Alennus tulee automaattisesti kassalla.

Voit varata sarjahoidot myös soittamalla!

kasvohoidot

Perinteinen kasvohoito, sopii kaikille ihotyypeille, hoitotuotteet valitaan ihotyypi mukaan. 

Sisältää kasvojen puhdistuksen, kuorinnan, kasvojen ja niska-hartia/dekolteen hieronnan, naamion ja hoitotuotteet.

Tehokas mutta hellävarainen ihon syväpuhdistus ja kuorinta, aktivoi ihon toimintoja ja kosteuttaa.

Sisältää kasvojen puhdistuksen, entsymaattisen kuorinnan, ultraäänisyväpuhdistuksen, kevyen hieronnan, naamion ja hoitotuotteet. Hoitotuotteet valitaan ihotyypin mukaisesti.

Sarjahoidot; varaa ensimmäiseksi hoidoksi Ultraäänikasvohoito. Varaa tämä laitehoito lisähoidoiksi aina noin viikon päähän edellisestä. Suositus 4-6 käyntiä. Sisältää alkupuhdistuksen, kuorinnan, ultraäänipuhdistuksen ja hoitovoiteet. Voit varata myös soittamalla.
Sarjahoidolla tehokkaimmat tulokset.

Timanttihionta kuorii hellävaraisesti ja tehokkaasti kuolleen ihosolukon ihon pinnalta. Sopii kaikille ihotyypeille ja erityisesti kuivalle, karhealle tai samealle iholle kirkastukseen ja kuorintaan.

Kasvojen puhdistus, timanttihionta, kevyt hieronta, naamio ja hoitovoiteet. Hoitotuotteet valitaan ihotyypin mukaisesti.

Mekaaninen ihonpuhdistus rasvoittuvalle iholle, mustapäiden ja komedojen puhdistukseen, sopii hyvin myös nuorelle akneiholle.

Kasvojenpuhdistus, lämpiävä entsymaattinen kuorinta, lämpönaamio ja mekaaninen ihonpuhdistus (miliumit, komedot ja tukkeumat), talineritystä hillitsevä naamio, puhdistava seerumi ja hoitotuotteet.

Kasvojen puhdistus, ihon lämmitys, miliumien poisto ja hoitotuotteet. Jos miliumeja on paljon, suosittelen varaamaan Mekaanisen ihonpuhdistuksen.

Nuoren ensimmäinen kasvohoito; totutellaan kasvojen hoitoon, jutellaan tarvittaessa ihosta, sen kunnosta ja puhdistuksesta. Kasvojen puhdistus, kuorinta, kasvohieronta ja naamio. Rentouttava hoitohetki nuorelle. Jos ihossa on jo aknen alkua tai finnejä ja se kaipaa ihonpuhdistusta, valitse Mekaaninen ihonpuhdistus.

Voit valita Dermalux LED -valohoidon mihin tahansa kasvohoitoon lisäpalveluna. Valotaajuus valitaan ihon ja hoitotarpeen mukaan.

Mm. kirkastaa ihoa, rauhoittaa, vähentää talineritystä, kiinteyttää, virkistää ja antaa hehkua.

hemmotteluhoidot

Kasvohieronta on erittäin rentouttavaa. Hoito aloitetaan kasvojen puhdistuksella ja kuorinnalla, jonka jälkeen tehdään rauhoittava ja rentouttava hieronta kasvoille, niska-hartiaseudulle ja dekolteelle. Tule rauhoittumaan vaikka työpäivän päätteeksi. Hieronta päättyy ihotyypin mukaisiin hoitovoiteisiin.
Rauhoittava ja rentouttava, poistaa stressiä ja alentaa sykettä. Kesto n. 30 min.

Rauhoittava ja rentouttava, poistaa stressiä ja alentaa sykettä.

Kesto n. 30 min.

Hieronnassa pyritään kokonaisvaltaiseen rentoutumiseen ja hyvinvointiin. Se on ensisijaisesti hoivaava, stressiä lievittävä hoitomuoto.

Hoito kohdistuu päänahkaan, korviin, kasvoihin, niska-hartiaseudulle ja olkavarsiin ja käsiin. Hoito on tehokas tapa poistaa niska-hartiaseudun jännitystiloja. Hoito sekä virkistää että rentouttaa mieltä ja kehoa. Hoito tehdään asiakkaan ollessa makuultaan hoitopedissä.

Sopii erittäin hyvin myös lahjaksi ystävälle.

Hieronnassa pyritään kokonaisvaltaiseen rentoutumiseen ja hyvinvointiin. Se on ensisijaisesti hoivaava, stressiä lievittävä hoitomuoto. Hoito on tehokas tapa poistaa niska-hartiaseudun jännitystiloja. Hoito sekä virkistää että rentouttaa mieltä ja kehoa. Hoito tehdään asiakkaan ollessa makuultaan hoitopedissä.

Hoito kohdistuu päänahkaan, korviin, niska-hartiaseudulle ja olkavarsiin ja käsiin.  Sisältää myös kasvojen puhdistuksen, kasvojen hieronnan ja hoitovoiteet.

Sopii erittäin hyvin myös lahjaksi ystävälle.

Hemmotteleva kasvohoito pitkällä hieronnalla.

Kasvojen puhdistus, entsymaattinen kuorinta, lämpönaamio pehmittämään ihoa, kasvojen hieronta, dekolteen ja hartioiden hieronta HotStone -kivillä, kasvonaamio ja naamion aikana jalkojen hieronta.

Sopii kaikille rentoutukseen, hoitotuotteet valitaan ihotyypin mukaan.

Puolitoista tuntia pelkkää hemmottelua! Loistava idea myös lahjaksi!

Kokonaisvaltainen hoito pelkkää hemmottelua!

Kasvojen alkupuhdistus, entsymaattinen kuorinta, lämpönaamio pehmittämään ihoa, kasvojen hieronta, dekolteen ja hartioiden hieronta HotStone -kivillä, päähieronta, käsinaamio- ja hieronta, kasvonaamio ja naamion aikana jalkojen hieronta.

Hoidossa pyritään mahdollisimman rauhalliseen ja hiljaiseen kokonaisuuteen, jotta voit rauhoittua ja rentoutua mahdollisimman hyvin. Täydellinen hemmottelulahja itselle tai ystävälle!

Sopii kaikille rentoutumiseen ja rauhoittumiseen, hoitotuotteet valitaan ihotyypin mukaan.

Kuumakivihieronta perustuu lämpimillä basalttikivillä ja käsillä tehtävään rentouttavaan hierontaan. Hierontaliike, kivien paino ja lämpö yhdessä saavat aikaan miellyttävän, rentouttavan ja pehmeän tunteen lihaksistossa. Hieronnassa pyritään kokonaisvaltaiseen rentoutumiseen ja hyvinvointiin. Se on ensisijaisesti hoivaava, stressiä lievittävä hoitomuoto.

Kesto n. 30min, selkä/niska-hartiaseutu.

Kuumakivihieronta perustuu lämpimillä basalttikivillä ja käsillä tehtävään rentouttavaan hierontaan. Hierontaliike, kivien paino ja lämpö yhdessä saavat aikaan miellyttävän, rentouttavan ja pehmeän tunteen lihaksistossa.

Kesto n. 45min, selkä ja niska-hartiaseudun hieronta lämpimillä kivillä, ja lopuksi rentouttava päähieronta.

Kuumakivihieronta perustuu lämpimillä basalttikivillä ja käsillä tehtävään rentouttavaan hierontaan. Hierontaliike, kivien paino ja lämpö yhdessä saavat aikaan miellyttävän, rentouttavan ja pehmeän tunteen lihaksistossa. Hieronnassa pyritään kokonaisvaltaiseen rentoutumiseen ja hyvinvointiin. Se on ensisijaisesti hoivaava, stressiä lievittävä hoitomuoto.

Hoidon kesto n. 60min, hoidossa käsitellään jalat ja jalkapohjat, kädet, selkä ja niska-hartia/dekoltee.

Kuumakivihieronta perustuu lämpimillä basalttikivillä ja käsillä tehtävään rentouttavaan hierontaan. Hierontaliike, kivien paino ja lämpö yhdessä saavat aikaan miellyttävän, rentouttavan ja pehmeän tunteen lihaksistossa.

Hoito käsittää koko vartalon hieronnan kuumilla kivillä sekä päähieronnan ja kasvohieronnan. Sisältää kasvojen puhdistuksen ja kasvovoiteet.

sokerointi

Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Suositeltu sokerointiväli 3-5 viikkoa.

Kasvojen sokerointi koko kasvojen alueelle. Ethän kuori kasvoja päivää ennen tai jälkeen sokeroinnin. Ei hikoilua tai meikkiä 12 tuntiin sokeroinnista.

Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Suositeltu sokerointiväli 3-5 viikkoa.

Ei hikoilua tai deodoranttia 12 tuntiin sokeroinnista.

Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Suositeltu sokerointiväli 3-5 viikkoa.

Ethän kuori ihoa päivää ennen tai jälkeen sokeroinnin.

Ei hikoilua tai saunaa 12 tuntiin sokeroinnista. Muista kosteuttaa ihoa tehokkaasti kotona. Vältä hankaavia vaatteita 12h sokeroinnista.

Meiltä löydät kotihoitotuotteen sisäänkasvaville karvoille.

Sokerointi on hellävarainen, tehokas ja kaikille ihotyypeille sopiva karvanpoistomenetelmä. Suositeltu sokerointiväli 3-5 viikkoa.

Ethän kuori ihoa päivää ennen tai jälkeen sokeroinnin.

Ei hikoilua tai saunaa 12 tuntiin sokeroinnista. Muista kosteuttaa ihoa tehokkaasti kotona. Vältä hankaavia vaatteita 12h sokeroinnista.

Meiltä löydät kotihoitotuotteen sisäänkasvaville karvoille.

Kanta-asiakashinta kun edellisestä sokeroinninsta meillä on kulunut alle 6 viikkoa.

Kanta-asiakashinta kun edellisestä sokeroinninsta meillä on kulunut alle 6 viikkoa.

kestopigmentointi

Kestopigmentointi sisältää kaksi käsittelyä ja hoitovoiteen. Vahvistuskäsittely n. 2kk kuluttua, aika sovitaan hoitolassa. Ikäraja 18v.

HUOM! Muistathan lukea ennen ja jälkeen ohjeet nettisivuiltamme ennen varausta!

Jos sinulla on jo muualla tehdyt pigmentoinnit, laita viestiä ensin ja sovitaan milloin tulisit niitä näyttämään tai varaa konsultaatioaika netistä. Muualla tehdyt kulmat sisältävät aina kaksi käsittelyä.

Lue lisää täältä.

Joskus voidaan tarvita 2. lisävahvistuskerta, se voidaan tehdä minimissään 6 viikon kuluttua.

Kulmien vahvistus meillä tehtyihin alle 4 vuotta sitten tehtyihin kestopigmentoiteihin.

Hoitopaketit

Ihana rentoutushetki odottavalle äidille. Sisältää kasvojen puhdistuksen, kuorinnan ja kasvohieronnan ja päähieronnan puoli-istuvassa asennossa sekä jalkojen kylvetyksen, kuorinnan ja hieronnan lämpimillä HotStone-kivillä. Kesto n. 60min.

Loistava paketti ennen reissuun lähtöä tai muuten vaan piristykseksi! Lash Lift -kestotaivutus ja värjäys sekä kulmien kestovärjäys, varpaankynsien geelilakkaus ja bikinialueen ja kainaloiden sokerointi. Tämän hoidon jälkeen säihkyt!

Sisältää Klassisen kasvohoidon, ripsien ja kulmien kestovärjäyksen ja siistimisen vahalla sekä Spa-pedikyyrin geelilakkauksella.

Huomioithan ettemme tee kestovärjäyksiä, kestotaivutuksia tai geelilakkauksia alle 16-vuotiaille. Noudatamme kestovärjäyksissä Tukesin suositusta.

Tarkemmat ohjeet ja kuvaukset palveluista löydät täältä PALVELUT

 

Hinnat sis. alv 25,5%. Pidätetään oikeus hinnanmuutoksiin.

 

Teethän aikojen muutokset mahdollisimman ajoissa, jotta aika vapautuu jollekin toiselle asiakkaalle, kiitos 🙂

  • Ajan voi perua maksutta varausvahvistuksessa tulevan linkin kautta tai soittamalla suoraan hoitolalle viimeistään 48h ennen varattua aikaa.
  • Huomioitahan että peruutus on saapunut vasta kun olet saanut sille vahvistuksen. 
  • Aikojen siirroissa soita suoraan hoitolalle, mutta jos varaat itse uuden ajan, muistathan kuitenkin perua ensin varaamasi ajan, jotta vältetään tupla-aikojen syntyminen ja kaikille asiakkaille riittää aikoja.
  • Alle 48h jälkeen peruutetuista ajoista veloitetaan 50% palvelun hinnasta. Jos peruutuksen tekee alle 48h peruutuslinkin kautta voi peruutusmaksun maksaa suoraan netissä lomakkeen kautta.
  • Peruuttamattomista ajoista veloitetaan 75% palvelun hinnasta.
  • Sairastumiset tulevat yleensä yllättäen, joten olethan silloin heti yhteydessä suoraan hoitolaan, jotta aika voidaan siirtää toiseen ajankohtaan.Jos et saa kiinni puhelimitse niin otathan yhteyttä sähköpostilla.
  • Äkillisissä sairastapauksissa ajan voi siirtää kerran veloituksetta uuteen ajankohtaan, peruutuksesta veloitetaan peruutusmaksu. Uutta siirrettyä aikaa ei voi perua ilman peruutusmaksua. 
Kiitos että ymmärrät yrittäjän näkökulman ja et jätä muutoksia viime tippaan ja ymmärrät peruutusehtojen syyn.

Täältä löydät sähköiset lahjakortit helposti!

Lahjakortit